Kuopion Muutto ja Kuljetus muuttaa maksusitoumuksella.
Taloudellisesti vaikeassa tai muutoin hankalassa tilanteessa muuttaminen voi haastaa tai tuntua jopa ylivoimaiselta. Onneksi yksin ei tarvitse selvitä, sillä yhteiskunta voi tukea muuttoon liittyvissä välttämättömissä menoissa esimerkiksi osana Kelan myöntämää perustoimeentulotukea tai oman hyvinvointialueesi sosiaalipalveluista.
Muuttokustannuksissa voidaan tukea esimerkiksi seuraavista syistä:


Kuopion Muutto ja Kuljetus hoitaa esimerkiksi maksusitoumuksella tehtävät tuetut muutot ja muuttosiivoukset luotettavasti ja asiakasta arvostaen.
Vuodesta 2020 lukien olemme palvelleet hyvinvointialueita erilaisissa pikaisissakin muuttotarpeissa Pohjois-Savo–Pohjois-Pohjanmaa-akselilla (Oulu–Kuopio) sekä tapauskohtaisesti koko Suomen alueella.
Selvitä mahdollisuutesi tuettuun muuttoon hyvissä ajoin ennen aiottua muuttopäivää omalta hyvinvointialueeltasi ja/tai Kelasta ja ole meihin tämän jälkeen yhteydessä. Autamme mielellämme!
Asiakkaistamme suosittelee meitä